Lehdistötiedote 23.3.2015

KET päästää takaisin koulun penkille

KET eli koulutuselämään tutustuminen on toimintatapa, jonka avulla kuka tahansa voi päästä osallistumaan tämän päivän arkiseen opetukseen ja koulutukseen. KET on osa Joensuun Koulutus kannattaa -juhlavuotta. Se tulee vuoden aikana tarjoamaan runsaasti mahdollisuuksia tutustua nykyaikaiseen koulutukseen kaikissa sen muodoissa. Tavoitteena on tarjota elämyksellinen tapa tutustua nykyaikaiseen kouluun ja koulutukseen, joka on muuttunut paljon ja edukseen menneistä vuosikymmenistä.

– KETissä voimme tämän päivän koulutuksen arjen kautta näyttää miten erilaista se on kuin menneinä vuosikymmeninä. Koulutuksen resurssit ja merkitys ovat aina ajankohtaisia yhteiskunnallisia keskustelunaiheita. KET on yksi joensuulaisen koulutuksen juhlavuoden puheenvuoro tässä keskustelussa, tiivistää idean isä, Joensuun lyseon lukion rehtori Petri Lehikoinen.

Juhlavuodessa ja KETissä mukana ovat Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kaupunki, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Kukin näistä tahoista tulee järjestämään omia KETtejään pitkin vuotta. Monilla oppilaitoksista on jo ennestään vastaavia toimintatapoja eri nimillä. Suomessa koulutus on lähtökohtaisesti julkista, joten sinällään KET ei tarjoa mitään uutta.

Joensuun kaupungin kouluissa tuleva syyskuu on KET-kuukausi, jonka aikana on mahdollisuus tutustua koko Joensuun kaupungin koulutustarjontaan esikouluista lukioihin. Yliopiston osalta KET-mahdollisuudet ajoittuvat suurelta osin syksyyn, mutta jo SciFestissä on tarjolla ensimmäisiä maistiaisia.
Ensimmäiset KETtiläiset, kaupunginjohtaja Kari Karjalainen, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän johtaja Ilkka Pirskanen, tutkimus- ja kehittämisjohtaja Anne Ilvonen Karelia-ammattikorkeakoulusta ja Joensuun kaupungin varhaiskasvatus- ja koulutusjohtaja Mauno Väänänen saivat KETin lanseeraustilaisuudessa 23.3.2015 Joensuun lyseon lukiolla valita toisen vuoden lukiotunneista ja tarjolla oli englantia, fysiikkaa, historiaa, kemiaa, psykologiaa ja terveystietoa.

Juhlavuosi lyhyesti

Koulutus kannattaa -juhlavuotta vietetään Lyseon lukion 150-vuotisen taipaleen ja koko laajan joensuulaisen koulutustarjonnan kunniaksi. Kauppapaikaksi perustettu kaupunki on nykyään myös valtakunnallisesti vahva koulutuskaupunki, jossa eskarista huippututkimusyksiköihin tehdään opetustyötä osaavasti ja iloisella asenteella. Juhlavuoden tapahtumakokonaisuus kertoo koulutuksen tärkeydestä niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Koulutus on työtä ja tuottavuutta, iloa ja osaamista sekä ennen kaikkea tapa tehdä unelmista totta. Sitä kelpaa juhlia.
www.koulutuskannattaa.fi

Lisätietoja:

Joensuun lyseon lukion rehtori
Hanketyöntekijä
Petri Lehikoinen  Janne “Rysky” Riiheläinen
050 592 8081 050 567 5233
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.