Media

Uusin tiedote 27.8.

KET - koulutuselämään tutustuminen kaupungin kouluissa syyskuussa

Joensuussa kaikki pääsevät päiväkotiin ja kouluun syyskuussa

Syyskuussa on kellä tahansa mahdollisuus osallistua Joensuun kaupungin päiväkotien ja koulujen toimintaan. Myös muut kaupungissa olevat oppilaitokset toteuttavat syksyn aikana erilaisia KET-tapahtumia.

KET eli koulutuselämään tutustuminen on toimintatapa, jonka avulla kuka tahansa voi päästä osallistumaan tämän päivän arkiseen opetukseen ja koulutukseen. KET on osa Joensuun Koulutus kannattaa -juhlavuotta. 

– Koulutuksesta puhutaan paljon, mutta sitä keskustelua käydään usein vain omien, hyvinkin vanhojen kokemusten kautta. Nyt on tilaisuus tutustua tämän päivän kasvatukseen ja koulutukseen, kuvaa Joensuun kaupungin varhaiskasvatus- ja koulutusjohtaja Mauno Väänänen

KET on porrastettu eri kouluasteille eri viikoille. Noina päivinä on mahdollista siis kävellä päiväkotiin ja koululle ja siellä osataan ottaa KETtiläinen vastaan. Kouluja on myös rohkaistu järjestämään omanlaisiaan KETttejä ja niistä kukin koulu tiedottaa itse.

KET päiväkodeissa 31.8. – 4.9.2015, vierailuajat päivittäin klo 8.30 – 11 ja 14 – 16 

KET alakouluissa 7. – 11.9.2015 

KET ylä- ja yhtenäiskouluissa sekä lukioissa 21. - 25.9.2015 

Suomessa koulutus on lähtökohtaisesti julkista ja erilaisia vastaavia, mutta rajatumpia käytäntöjä on eri oppilaitoksissa ollut ennenkin. KET sinällään ei siis tarjoa mitään uutta, mutta KET-viikot tekevät helpoksi mennä katsomaan miltä tämän päivän kouluarki näyttää. KETtiläisiä koskevat koulussa kaikki samat säännöt kuin koululaisiakin.

– Se on ihan varmasti elämys, kun istuu taas luokkaan ja pääsee osallistumaan opetukseen. Toivottavasti mahdollisimman moni käyttää tilaisuutta hyväkseen ja myös kertoo aktiivisesti kokemuksestaan, toivoo Väänänen. 

Myös muilla alueen koulutusorganisaatioilla on omia KETtejään. Pohjois-Karjalan kuntayhtymän Joensuun oppilaitokset kutsuvat viikolla 45 työelämän edustajia ja yhteistyökumppaneita oppilaitoksiin. Itä-Suomen yliopisto järjestää yleisölle avoimet Tieteen päivät tulevana perjantaina 28.8. ja tulossa on myös muita myöhemmin ilmoitettavia mahdollisuuksia tutustua yliopiston opetukseen.

Karelia-ammattikorkeakoululla  on ollut jo pitkään lähinnä opiskelupaikkaa etsiville tarkoitettu Päivä amk-opiskelijana -konsepti. Siinä voi tutustua opiskeluun ja opiskelijoihin päivän ajan. Sen aikana osallistuu oppitunneille ja tutustuu opiskelumenetelmiin käytännössä henkilökohtaisen opiskelijatutorin johdolla. Tähän toimintaan voi ilmoittautua Karelian kotisivujen kautta. Karelia-amk:n Työelämäpäivä ja suurelle yleisölle tarkoitettu AMK-päivä järjestetään yhdistettynä perjantaina 13.11.2015. Silloin voi tutustua Karelia-amk:n koulutuksiin ja kampuksiin paikan päällä. 

Koulutus kannattaa -juhlavuosi

Koulutus kannattaa -juhlavuotta vietetään Lyseon lukion 150-vuotisen taipaleen ja koko laajan joensuulaisen koulutustarjonnan kunniaksi. Kauppapaikaksi perustettu kaupunki on nykyään myös valtakunnallisesti vahva koulutuskaupunki, jossa eskarista huippututkimusyksiköihin tehdään opetustyötä osaavasti ja iloisella asenteella. Juhlavuoden tapahtumakokonaisuus kertoo koulutuksen tärkeydestä niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Koulutus on työtä ja tuottavuutta, iloa ja osaamista sekä ennen kaikkea tapa tehdä unelmista totta. Sitä kelpaa juhlia.

Juhlavuodessa mukana ovat Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kaupunki, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä.

Lisätietoja 

Joensuun kaupunki

Mauno Väänänen

Varhaiskasvatus- ja koulutusjohtaja

050 528 0712

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

 

Koulutus kannattaa -juhlavuosi

Janne "Rysky" Riiheläinen

Hanketyöntekijä

050 567 5233

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

=============

Juhlaviikon ohjelma

Maamme toiseksi vanhin suomenkielinen oppikoulu Joensuun lyseon lukio viettää 150-vuotisjuhlia ensi viikolla. Tiistaina 1.9. tulee kuluneeksi tasan 150 vuotta siitä, kun Joensuun ylä-alkeiskoulu, myöhempi Lyseo, aloitti toimintansa Kanavarannassa. 

Juhlaviikon huipentaa sunnuntaina 6.9. on vuorossa juhlajumalanpalvelus Joensuun ev.lut. kirkossa klo 10.00, jonka jälkeen Joensuun seurakunta tarjoaa kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa. Jumalanpalveluksessa saarnaa piispa Jari Jolkkonen ja sitä toimittamassa on monia entisiä lyseolaisia. Joensuun lyseon lukion ja sen edeltäjien oppilaskuntiin on aina kuulunut runsaasti myös ortodokseja ja tämä huomioidaan myös otodoksisena juhalliturgiana Pyhän Nikolaoksen kirkossa sunnuntaina kello 10.00.

 – Päätimme juhlistaa 150 vuotta kunnolla ja monipuolisesti. Maamme ensimmäinen suomenkielisen oppikoulun 150-vuotishistoriateos on ollut iso ja kunnioitettava ponnistus Lyseo-seuralta. Pääjuhla on varmasti hieno kokemus jo kaiken sen väkimäärän takia, joka paikalle saapuu. Lukuisat luokkakokoukset kertovat siitä, että Lyseon henki elää vahvana, kuvailee Joensuun lyseon lukion rehtori Petri Lehikoinen tunnelmiaan.

 Juhlaviikon aikana lyseolaiset käyvät eri paikoissa viemässä iloista juhlamieltä kaupunkilaisille. Varsinaisena 150-vuotispäivänä julkistetaan FL Alina Kuusiston laatima, yli 470-sivuinen historiateos Sivistystä sydämellä – Joensuun lyseon lukio 150 vuotta. Teoksessa käydään läpi Lyseon, Tyttölyseon ja yhdistyneen koulun vaiheet näihin päiviin.  

Lyseon entisten oppilaiden ja opettajien teosten näyttely on esillä 1.9. – 27.9.2015 taidemuseon toisen kerroksen aulassa.  Keskiviikkona 2.9. avataan Carelicumin alakerran näyttelytiloissa Pohjois-Karjalan museon Koulutus kannattaa – Joensuun lyseon lukio 150 vuotta -näyttely. Siinä esitellään lukiolaisen arkea ja juhlaa. Esille pääsee niin ikään tänä vuonna 150 vuotta täyttävä ylioppilaslakki. Torstai 3.9. on Lyseon lukiossa IB-teemapäivä, jolloin mm. vietetään IB-diplomijuhlaa. Perjantaina 4.9. on vuorossa suuren kiinnostuksen takia Joensuu Areenalle siirretty pääjuhla, johon on tulossa näillä näkymin noin 1 200 osallistujaa. Juhlaan on mahdollista edelleen ilmoittautua Lyseon sivujen kautta. Ilta jatkuu Lyseo-seuran juhlailtamilla Kimmelissä.

Pääjuhlassa lavalle nousee lähes pelkästään entisiä ja nykyisiä lyseolaisia. Juhlan kohokohtiin kuuluu mm. Kaj Chydeniuksen ja Talvi-Maaria Turusen pienoiskonsertti Neljä laulua V.A. Koskenniemen runoihin. Ensimmäisen lauluista Chydenius sävelsi vuonna 1955 lyseolaisena ja uusin on tähän juhlaan sävelletty kantaesitys. Vuoden 1957 Lyseon ylioppilas Chydenius itse säestää ja laulut tulkitsee vuoden 2004 IB-ylioppilas Talvi-Maaria Turunen. Juhlapuheen pitää kansanedustaja, vihreiden varapuheenjohtaja Touko Aalto, joka on vuoden 2003 ylioppilas Lyseon lukiosta. Lyseolaisperinteiden mukaisesti juhlassa on runsaasti musiikkia laidasta laitaan ja myös Lyseoteatteri pääsee lavalle. 

Lauantaina 5.9. koululle kokoontuu ainakin 20 luokkakokousta kuudelta eri vuosikymmeneltä. Puolen päivän aikaan kokoontuvat opettajainhuoneessa myös koulun nykyiset ja vanhat opettajat. Koululla on avoimet ovet kello 11 – 17. Koulun nykyiset oppilaat järjestävät yleisölle avoimia kierroksia tasatunnein klo 11, 13 ja 15.

Juhlaviikko on osa Joensuun Koulutus kannattaa -juhlavuotta. Koulutus on nykymaailmassa tärkeää yksilön, yritysten ja koko yhteiskunnan kannalta. Koulutus on ihmiselle yksi tärkeimmistä tavoista tehdä unelmista totta ja jo siksikin juhlan arvoinen asia.

Mukana juhlavuoden toteuttamisessa ovat Lyseon lukion lisäksi Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kaupunki, Karelia-ammattikorkeakoulu, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto.

Petri Lehikoinen

Joensuun lyseon lukion rehtori

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

050 592 8081

 

Janne "Rysky" Riiheläinen

Hanketyöntekijä

050 567 5233

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

===============

Tiedote 27.7.

Lyseon lukion 150-vuotispääjuhla siirtyy Areenalle

Kiinnostus Joensuun lyseon lukion 150-vuotisjuhlia kohtaan on niin suurta, että perjantaina 4.9. järjestettävä pääjuhla siirretään pidettäväksi Joensuu Areenalle. Alun perin juhlapaikaksi kaavailtu urheilutalo täyttyi ennakkoilmoittautumisten perusteella jo heinäkuun puolivälissä.

- Haluamme ehdottomasti, että kaikki eri vuosikymmenten lyseolaiset ja tyttölyseolaiset sekä koulun ystävät pääsevät mukaan juhliin. Toivottavasti paikan vaihdos vahvistaa kansalaisjuhlan luonnetta ja mahdollisimman moni juhlista kiinnostunut kaupunkilainen innostuu tulemaan mukaan, kertoo Lyseon lukion rehtori Petri Lehikoinen.

Juhliin pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon internetissä. Ilmoittautumislinkki on Lyseon lukion kotisivuilla www.joensuu.fi/lyseonlukio, 150-vuotisjuhlasivusto tai suoraan täällä.

Vuonna 1865 perustettu Joensuun lyseon lukio on maamme toiseksi vanhin suomenkielinen oppikoulu ja Joensuun ensimmäinen jatko-opintopaikka. Koulun juhlavuotta ja samalla koko kaupungin koulutuksen juhlavuotta vietetään teemalla Koulutus kannattaa.

Pääjuhlaviikolla syyskuun alussa mm. julkistetaan FL Alina Kuusiston laatima historiateos Sivistystä sydämellä - Joensuun lyseon lukio 150 vuotta. Lauantaina koululla on avoimet ovet ja sinne kokoontuu lukuisia luokkakokouksia eri vuosikymmeniltä.

Tiedotteet

Kysymykset, haastattelupyynnöt, yms.

Hanketyöntekijä Janne "Rysky" Riiheläinen
050 567 5233 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Lehdistötiedote 28.10.2014

Lehdistötiedote 23.3.2015

KET (Koulutuselämään tutustuminen) -materiaalit

KET-esite KETtiläisen ohje KET-todistus

Materiaalit

 Logot

Värillinen logo, painokäyttöön (pdf) Värillinen logo, painokäyttöön (eps) Värillinen logo, nettikäyttöön (png) Värillinen logo, nettikäyttöön (jpg)
Yksivärinen logo, painokäyttöön (pdf) Yksivärinen logo, painokäyttöön (eps) Yksivärinen logo, nettikäyttöön (png) Yksivärinen logo, nettikäyttöön (jpg)

Palloelementit

Palloelementti, painokäyttöön (pdf) Palloelementti, nettikäyttöön (png) Palloelementti logolla, painokäyttöön (pdf) Palloelementti logolla, nettikäyttöön (png)

Fontit

Koulutus kannattaa -materiaaleissa käytetään Vollkorn-fonttia.

Lataa fontti

Tiedotepohja

Tiedotepohjamalli

Lataa tiedotepohja